Kuonolaisten kuulumisia vol. 2

Lisää kommentti

Nevicata’s Oh My God 14 vko

Soommoro ystävät ja kylänmiähet!

Olen jo näin komia likka seisomaan trimmipöydällä!
Isoisäni Jimmyn kasvattajakin kehui minua oikein kovasti – toivoi, että minusta kuoriutuu kaunotar. En tiedä, enemmän olen kesittynyt itse erilaisten asioiden kuorimiseen.
Pehmoleluhiiri kuoriutuu jo kivasti, jos ensin nyhtää siltä jalan kokonaan pois… Isäni, tuo vallaton vekkuli, opetti tämän jalon taidon minulle.  Akan lenkkarista otin vain hiukkapikkasen kantaosan päälinahkaa – ei haittaa kävelyä, eikä riitele silmään, kun on siellä silmättömällä puolella kenkää. Mun mielestä.
Kengän omistaja oli eri mieltä, mutta hän onkin erityisen pikkumainen, kun kengistä on kyse. On aidannut rakkaat ja arvokkaat(?) kenkänsä naulakon alla aidalla – kuvitelkaa, miten alkeellista! Kun pääni mahtuu aukosta tai kolosta, sulloudun karva kerrallaan kenkähyllyyn kokonaan ja annan sen juosta etsimässä minne olen kadonnut. Nyt jo osaa tuo piika paikallistaa minut, ja kuulemma näin ovat sukuni kuuluisat naiset jo kauan ennen minuakin toimineet – mutisee jotain epäselvää sukuviasta. Jätin pöytäkirjaan eriävän ja  ruskean mielipiteen. Pitäkööt kenkänsä.

Tähän aikaan vuodesta on myös syytä varoittaa metsämöröstä. Tapasin sellaisen viimeviikolla. Siinä se seisoa tönötti keskellä hienoa metsäpolkua märkänä ja uhkaavasti levinneenä. Kiersin kaukaa, tunnustan – pelotti pikkuisen, mutta sisäinen suuruuteni rohkaisi minua ja poikkesin morjenstamassa. Siihen ei kuulemma saa koskea, koska se oli jo liian iso ja liian vanha tatti – no minäpä pinkaisin siitä suorinta reittiä yli ja metsämörkö kaatoi minut salakamppauksella…
Erityismaininnan avoinen epäreilu meininki, ja niin olin katollani. Mörköhöhhöä tarttui selkääni, se pestiin vasta kotona pois… Valitukseni urheilun oikeusturvalautakuntaan allekirjoitusta vaille valmis, eikä siellä enää liene ruuhkaa, kun ne kepinheittäjätkin ovat jo kisansa kaatuilleet.

Syyskesän terkuin,

Orvokki, The Rakas Karvalapsi

Kommentoi