Ripeäliikkeinen on tuo mun emäntä: maanantaina helmikuun alussa mietti tuo ääneen, että hmm…… ens viikonloppuna olisi NIIN hienoa käyskennellä New Yorkissa… Wiuh, wauh ja tömps – ja niin me oltiin lauantaina Manhattanilla! 🙂 Istu, pala ja pelästy! Näin kävi!
Minäplikka nautiskelin lentokoneessa elämästä ja lentoemojen huomiosta täpöillä. Hotellilla puhuivat hiukan erilaista aksenttia, kun tuo tutuksi käynyt porin murre, mutta yhtä kaikki manhattanilaisyleisöni otin tuosta vaan kun päivittelivät: ”SOOOOO SWEEEEET” ja ”CUUUUUTIEEEE” ja osa jopa tiesi mun nimenkin ” OUUUUMAIIIGAAAAD”! Kuka sen niille oli kertonut, sen haluaisin kyllä tietää?!

Kuuluisaan kaupunkiin oli juuri ennen saapumistani saapunut hirrrrrmuinen lumimyrsky(ainakin n.15cm lunta) ja osa liikkeistä oli lumentulon vuoksi suljettu, osa roskahuollosta jätetty tekemättä, kun kerran oli sitä luntakin niin paljon satanut oikein myrskytuulen kanssa. Voi heitä, ajattelin siinä tummuvassa illassa kävellessäni, kysykää multa lukemat lumen määrästä, kun Salpausselän harjun takana asutaan!

New York on kuulemani mukaan muodin kanssa jotenkin tekemisissä, niin asiaankuuluvasti kerronkin teille ihastuttaneeni miljoonakaupungin asukkaita tyylikkäällä asukokonaisuudellani: punainen kokofleecehaalarini korkealla kauluksella ja musta lämpömanttelini teddyvuorilla on nyt suurta muotia Nevicata’s-heimon lisäksi myös New Yorkissa. Henkilökohtainen hoviompelijamme Janutex-Jaana saa kunnian sulan hattuunsa, sillä monta kertaa emäntäni joutui ihan tavallisissa liikennevaloissa selittämään paikallisille koirallisille, sekä koirattomille henkilöille asukokonaisuuttani: ”Ei, eivät ole yhtä palaa, vaan näitä voidaan käyttää yksitellen, sekä molempia yhdessä, sään niin vaatiessa”. Kaikki, siis ihan kaikki, olivat sitä mieltä että kätevää ja kaunista! No, tämähän on ollutkin tiedossa, mutta nyt se on ns. suuressa maailmassakin kuulutettu! Jonkun on muodissakin näytettävä tietä – no, mä kestän tämän taakan.

Bostoneiden kotimaassa tapasin heti ekana iltana lajitoverin, melko kookkaan koipeliinipojan sinisessä liehuvahelmaisessa viitassaan. Hieman oli poika varautunut, emme vaihtaneet meiliosoitteita – ei ollut mun tyyppiä, niin sanotusti. Ei ollut myöskään mun tyyppiä Bryant Parkin koirapuistossakaan tapaamani Tucker. Hän se kuitenkin oli reippaampi poika punaisissa kumitöppösissään ja mustassa verkkatakissaan. Muutaman kierroksen kirmasimme puistossa englanninbulldoggien ja ranskiksen kanssa malliksi, miten bostonharhautus oikeaoppisesti tehdään. Bulldogit olivat vielä menossa, kun me jo oltiin tulossa. Toivottavasti bulldogit ovat jo toipuneet rallista, sillä ne kaikki neljä olivat saman perheen koiria ja se olisi surullista, jos ne kaikki nyt tämän bostonrallin vuoksi nyrjähtäisivät raiteiltaan.

Vaikka olenkin täysiverinen country mouse, oli miljoonakaupungissa erinomaisen hienoa patsastella kuuluisilla kaduilla, kuten Broadwaylla, puistoissa ja aukioilla, kuten Times Squarella ja vieläpä yhden kuuluisan ranskalaisalkuperäisen patsaankin kanssa poseerasin samassa kuvassa.  Olen ollut siinä käsityksessä, että patsaat vaan olla nököttävät paikoillaan ja urokset nostavat jalkaa niiden juurella, mutta hei – nyt olen nähnyt sen Vapauden Patsaan ihan läheltä ja se liikkui, viritteli Amerikan lippua minunkin ylleni. Emäntää nauratti kovasti, ei ollut hänkään moista patsasta ennen tavannut!

Yksi asia toistuu aina vaan, maasta tai mantereesta välittämättä: bostonihmiset muistavat kuuluisan isoisäni Nevicata’s Indiana Jones, Kurttu-Artun! Niin muisti kuuluisa Carl E. Gomes faarin ruotsalaisesta näyttelystä vuosien takaa. Kovasti oli Carl-setä iloinen, kun emäntä kertoi mun olevan Kurtun pojan tytär. Siinä sitä sitten muisteltiin menneitä ja sanalla sanoen, olisinpa sen faarin minäkin halunnut nähdä livenä.

Suosittelen kaikille iltakävelyä Manhattanilla; YK:n vieressä on kiva puisto ja niillä nurkin saa huomiota ihan vaan ohimarssilla, se kun kuulemma on myös kovin tarkkaan vartioitu ja kuuluisa paikka se.  Ja nyt sekin on nähty!

See you there,

Orvokki, ”ouuumaiigaaad”, the globetrotter