137. Westminsterin näyttely New Yorkissa 11.02.2013

Lisää kommentti

Legendaarinen Westminsterin näyttely pidettiin jo 137. kerran Manhattanin länsilaidalla Hudson- joen laiturilla. Hieno ja kokonaistyylikäs näyttelyalue selkeine opasteineen oli kuin tuulahdus vanhan ajan messukeskuksen näyttelystä, missä koirat ja omistajat viettivät päivää lokeroissaan ja ihmiset kiersivät tutustumassa rotuun ja kasvattajiin. Koiria oli paljon, mutta ei kuraa, ei jätöksiä & hajua, eikä ruuhkaa.  Ei näkynyt myöskään epäystävävällisiä, resuisia, likaisia ja hikisiä koiranomistajia!
Joka paikkaan riitti opaspoika ohjaamaan ystävällisen hymyn kera ihmisiä käytävillä eteenpäin.

Vuosittain koiramaailman kerma kokoontuu tänne ja arvostus voittajia kohtaan on suuri. Bostoneita oli ilmoitettu Mrs. Charlotte Patersonille 34, vain muutama koira oli jäänyt pois. Voittajaksi käteltiin avoimen luokan 9-kuinen narttu Katbird’s Evolution Matters At Kayas ”Eve”, jonka omistaa Adrienne Hullender ja koiran kasvattaja on Kathryn Graves. Kaunispäinen, vielä pentuikäinen narttu, joka esiintyi kuin ikänsä kehiä olisi jo kiertänyt!

Minun silmääni miellytti myös kuuluisan GCH Ken’s N’ Roobarb’s N’ The Horse Ya Rode In On ”Hoss”n jälkeläinen GCH Gunther’s Gussied Up Edna ”Edna” ja CH Sunglo Sparkling Wine Coolerin jälkeläinen CH Tara’s Sparkling Wine Spritzer ”Spritzer”,  jotka eivät  tässä näyttelyssä sijoittuneet kärkeen. Rodun valmistuttua otettiin perinteiset valokuvat, haastateltiin voittajaa ja kuivattiin onnen kyyneleitä. Hypetys jatkuu Facebookissa, eli nykyaikaisesti. 🙂


Näyttelyt, Tapahtumat 23/02/2013

3 kommenttia uutiseen “137. Westminsterin näyttely New Yorkissa 11.02.2013”

  1. Hanna & Hampuusi Says:

    Kuulostaa näytelmätaivaalta. Ja voi miten kauniita koiria!

  2. Krista Says:

    Tarunhohtoista näyttelymeininkiä 🙂

  3. Kirsi Keränen Says:

    Kyllä on upeata katseltavaa aivan huikeata, koirat ja esittäjät viimeisen päälle kauniita. Hionoa nähä myös Suomalaisia kasvattajia joukossa 🙂

Kommentoi


http://hornygirlescort.com