Koko bostonperhekunta oli asettunut perinteiselle tähystys- ja lepopaikalle; keskellä takapihaa olevalle puulaatikon kannelle, siniselle makuupussille. Kaikille oli sopivasti tilaa, joskin kolmetoistavuotias mummo-Eevi retkotti sorkat suorina peitolla poikittain ja kuorsata tärryytti menemään, muista sukulaisista piiruakaan piittaamatta. Aavistuksen omahyväistä toimintaa, mutta suodaan moinen moukkamainen käytös, kun on tuota ikääkin mummolla meidän suvussa eniten…
Aurinko paistoi ja kyljyksille oli tarjolla lämmintä (ellei peräti kuumaa) oloa, kunnes kesäinen lintujen liverrys, leppoisa rauha ja raukeus olivat äkkiseltään tipotiessään: tuo musta kömpivä kaameus kolahti kulman takaa valtakuntamme rajojen sisäpuolelle!
”VIHULAINEN” huusi Orvokki! ”HÄLYTYS” karjaisi Elvis ja koko suku oli yhtenä bossuna jalkeilla ja täyttä höökiä menossa tontin rajaa kohti. Onneksi raja-aita kesti bostoneiden puolustusmaihinnousun!
Mustakeltainen kömpelö konna ei ollut ampiainen, ei karhu, eikä hirvi, ei elollinen otus ensinkään – kovaa prutkutusta ja pörinää se piti eteenpäin kömpiessään. Se tuli suoraan kohti, se meni ohi ja kohta taas palasi takaisin. Se meni menojaan ja hotki heinää sisuksiinsa suuresta bostonpuolustusrintamasta rahtuakaan välittämättä. Kuultiin sen olevan RUOHONLEIKKURI – sukunimeä, kennelnimeä tai rekisterikirjaa, saati rokotustodistusta sillä ei ole ja niitä on saamamme tiedon mukaan yleensä vain yksi taloutta kohden. Niitä näkee enemmän maaseudulla ja esikaupunkialueilla, kaupunkikeskustoissa populaation koko on selkeästi harvalukuisempi. Ja nyt tämä ihmetys on sitten nähty Jalavatielläkin!
Aikansa se pörisi etupihalla ja sitten se tuotiin kesytettynä ja hiljaisena veikkona takapihan bostonlandiaan: kyllä sitä nyt oltiin niin hiljasta ja nöyrää poikaa, että! Ei suostunut liikahtamaan, ei anteeksi pyytelemään syödystä heinästä… Bostontaistelijat piirittivät vihulaisen, tarkkailivat sen mahdollisia jatkotoimia ja kun mitään ei ruvennut tapahtumaan, työnsi Elvis vihulaista mustaan kovaan kylkeen ja komensi: PUHU JOTAIN! Mutta tuo musta konna pysyi vaiti… Merkillistä…
Konnaa kohotettiin hitusen kyljelleen ja emäntä konttasi ja kaapi paakkuuntunutta ruohoa konnan alta; ihan kaikkea ahmimaansa ruohoa tuo pörisevä hotko siis ei pystynytkään nielemään valtaisaan peräpussukkaansa! Hiljaisesti naksutellen konna viilenteli oloaan ja olla möllötti aloillansa kuin kansakoulupoika nurkassaan tihutöitä tehtyään. Epäluuloinen bostonkansa pyöri ruohokonnan ympärillä. Loppujen lopuksi emäntä talutti sen varastoon ja selitti sen asuvan VARASTOSSA!?! Kuka kumma varastossa asuu? Bostonheimon pakastin ja nyt tämä ruohokonna, mitähän sinne seuraavaksi pesiytyy?

Tämän kiihkeän ruohokonnaepisodin jälkeen kesäloman rauha palasi taas bostonlandiaan ja hellyyttävä tuhina kuului tarkkailualustan siniseltä makuupussilta… Kuuden kilon kuningas Lupu-Kalle Luppana katsoi ajoittain kohti varaston ovea sillä silmällä ja varmisti ruohokonnan pysyvän sille määrätyllä paikalla…