Maailmanmatkaajat Nevicata’s Zerozerozeven “Ruttu” ja Jabo´s Black Stallion At Nevicata´s “Frank”!
Lisää kommenttiRuttu ja Frank maailmalla.
Pienten bostonipoikien elämä muuttui vuoden aikana hyvinkin paljon. Kaikki lähti siitä, kun sain päähäni lähteä tavoittelemaan haavettani opiskella osteopatiaa, mikä on kovin nuori ala vielä Suomessa eli vaihtoehdot olivat pitkälti ulkomailla.
Iso murhe ulkomaille muutossa oli tietty pojat, miten saan heidätmukaan ja miten sopeutuvat.
Ensimmäinen vaihe oli tietysti hakea kouluun ja tehdä tarvittavat pääsykokeet yms. Koulupaikan varmistumista odotellessa aloin jo selvittämään koirien kanssa muuttamista, mistä asunto, lento vai maanteitse, mitä rokotuksia tarvitaan yms.
Ensimmäinen asia oli asunnon löytäminen minne myös lemmikit olisivat sallittuja.
Hyvin pian huomasin, että sehän ei olekaan niin helppo homma kuin alunperin ajattelin. Englannissa asuminen on hyvin kallista, jonka takia lähes kaikki opiskelijat asuvat kimppa-asunnoissa eli sen lisäksi, että asuntoon saisi koirat ottaa,
olisi sen oltava ok myös asuintovereille.
Helppo homma, kun ketään en sieltä tuntenut. Koulupaikka varmistui vihdoin, tosin myöhään loppukesästä, tuolloin alkoi kodin etsintä tosissaan ja sähköpostit lensivät Suomi-Englanti välillä tiuhaan.
Paniikki ja huoli hakkasi takaraivossa mitä jos en löydäkkään asuntoa ajoissa, tai saakkaan poikia mukaan. Ehti siinä moneen kertaan ajattelemaan olisiko fiksumpaa ja helpompaa jäädä Suomeen, olenko aivan hullu. Toinen iso haaste tuli lentoja selvittäessä, koirien kanssa lentäminen Englantiin ei onnistu, muuten kuin laittamalla heidät rahtina eri aikaan, eri koneella ja jopa eri kentälle kuin minä. Jotta saisin heidät Lontoossa lunastaa Heathrown kentältä, tulisi minun maksaa 170puntaa animal centerille.
Elokuu vaihtui syyskuuksi ja koulun alku lähestyi uhkaavasti, eikä kotia meille kaikille ollut vieläkään löytynyt. Monet keskustelut Marjon, perheeni ja ystävieni kanssa toivat minut päätökseen että muutto tapahtuu, tosin muuttokuorma ja minä mennään edeltä, koirat jäisivät Suomeen ja jatkaisin uuden kodin etsintää kohteessa. Koirat lentäisivät perässä heti, kun uusi koti löytyy (uskoin vahvasti että syyslomaan mennessä näin kävisi, ei se voi olla niin hankalaa, heh eipä!)
Sitten alkoi selvittäminen, kuka pystyisi koiristani huolehtimaan ennalta määräämättömän ajan. Luojalle kiitos Marjo toivotti heidät
tervetulleeksi peikkojen pesään Heinolaan sukulaislauman jatkeeksi. Vaikka tiesin,m, että heillä tulee olemaan kivaa ja Marjo, jos joku pitää heistä parhainta huolta, eron hetki oli raastava, eroitkua tehtiin viikon verran etu- ja jälkikäteen.
Kohteessa etsintä jatkui, tuntuen välillä hyvin epätoivoiselta ja kohtasin monet kieltävät vastaukset puhelimessa, sähköposteissa ja asuntonäytöissä. Syysloma tuli ja meni ja ikävä koiria kohtaan vain kasvoi.
Koirat nauttivat olostaan Heinolassa hyvässä hoidossa, Frank tosin käyden kovaa käytöskoulua Marjon ja viisaampien sukulaisten toimesta.
Ensimmäinen valo tunnelin päässä näkyi kun sen hetkiset asuintoverini sanoivat, että heidän puolestaan olisi ok jos minun koirani muuttaisivat meille kahden jo olemassa olevan koiran lisäksi. Vuokraisäntäkin näytti lopulta vihreää valoa, jeee!
Tällöin eteen tuli Frankin kastroiminen, koska laumaelämä näytti olevan hänelle hankalaa väärässä paikassa olevan kiveksen ja sen myötä liiallisen hormonituotannon takia, joka sai mielialat heittelemään hyvinkin nopeasti. Leikkaus tulisi kuitenkin tehdä hyvissä ajoin ennen muuttoa, että poika ehtii toipumaan ja tässä vaiheessa elettiin jo joulukuun alkua.
Taaskin kiitän Marjoa, joka menestyksellisesti hoiti omien kiireidensä ohella leikkausajan varauksen, leikkaukseen viennin ja kuntoutuksen minun ollessa toisessa maassa.
Koska lento suoraan Englantiin oli pois suljettu (en halunnut ottaa riskiä että koirat hukkuvat matkalle sen lisäksi että tämä olisi ollut älyttömän kallis vaihtoehto) punnitsin vaihtoehtoja: lento Amsterdamiin, josta lautalla Hoek Van Holland- Harwich väli ja junalla edelleen kotiin Maidstoneen, tai lentäen Brysseliin tai Pariisiin, josta Calais-Dover lautalla Englantiin. Eurotunnel-juna olisi nopea, mutta
ei valitettavasti ota koiria. Vaakakupeissa painoivat koirille stressittömin ja nopein matkustustapa, hinta ja fakta, että mukana olisivat kaksi koiraa, lentohäkki, koirien tavarat, omat tavarat ja vain minä kahden käteni kanssa.
Uusi stressin aihe tuli koirien passista, Frankin passi oli uusittava koska kannet olivat irronneet. Passit olivat uusiutumassa ja uuden malliset astuisivat voimaan 29.12 jonka jälkeen vanhan mallisia passeja ei enää tehdä. Löydänkö siis enää eläinlääkäriä jolla sattuisi olemaan varastossa vanhan mallisia passeja? Jälleen rukoukeni kuultiin ja passiasia hoitui ajoissa!
Viikko ennen Suomeen paluuta kävi mieletön säkä, löysin asunnon johon sain puhuttua koirat, kauniilla aidatulla pihalla, huoneemme olisi mukavan iso ja asuintoverinikin olisivat tuttuja luokkakavereitani, joille koirat olivat enemmän kuin fine, eikä toisia koiria, vielä isompi jee!
Nopealla varoitusajalla vielä muutto päivää ennen lentoa Suomeen (iso kiitos ystävilleni Englannissa, jotka auttoivat). Tässä välissä
koirat olivat vaihtaneet huoltajaa Helsingin Voittaja näyttelyssä Marjolta siskolleni (joka hoiti koirien rabiesrokotuksen eläinlääkärillä ajoissa, kiitos siitäkin!) ja sieltä edelleen äidilleni, koska siskoni kolme Rotwaileria ja Frank samassa asunnossa eivät ole hyvä yhdistelmä. Lento ja automatka Helsingistä Tampereelle tuntui pitkältä, näkisin koirat kolmen kuukauden jälkeen! Onnen itku alkoi jo 5min ennen perille
pääsyä ja jatkui vielä pitkään koirien kohtaamisen jälkeen nauru-itku sekoituksena, voi sitä onnea!
Päivää ennen muutto oli vielä mentävä tapaamaan eläinlääkäriä saamaan ekinokokki madostuslääke, joka on annettava 24h-120h ennen maahan saapumista. Niin saapui jännittävä matkustuspäivä.
Ensimmäinen etappi oli automatka Tampereelta Helsinki-Vantaalle siskoni kyydillä sunnuntaiaamun pikkutunteina. Pieni pelko persiissä onko lentohäkki varmasti oikeanlainen, onko poikien lento varmasti varattu (joka piti hoitaa soittaen lentoyhtiöön sen jälkeen, kun on ensin varannut ja maksanut oman lennon, meillä neljäs soitto toden sanoi). Kaikki meni kuitenkin nappiin, ja ystävällinen nainen otti koirat
häkissään erilliseen huoneeseen odottamaan lennon lähtöä.
Lensimme siis Arlandaan, jossa vaihdoimme konetta ja minä jännitin, että toivottavasti vaihtavat koirat oikeaan koneeseen. Saavuimme turvallisesti Brysseliiin, jossa löysin koirat häkissään matkalaukku hihnan vierestä odottamassa kaiken hulinan keskellä. Äkkiä tavarat kasaan, pihalle ja pojat pois häkistä about 7h häkissä olon jälkeen. Ystäväni tuli meidät nappaamaan kentältä ja ajoimme tunnin verran heidän talolleen jossa yövyimme.
Aamulla matka jatkui luokkakaverini kyydillä Belgian läpi Ranskaan, josta Calaisista lautalla yli Doveriin ja sieltä autolla Maidstoneen uuteen kotiimme maanantai-iltana. Oli se tunne aikamoinen, vihdoin olimme kaikki kolme samassa maassa ja uudessa kodissamme kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!
Nyt neljä kuukautta myöhemmin pojat ovat sopeutuneet loistavasti! Ensimmäinen viikko oli levoton ja huomasi, että he olivat hieman hämillään missä olemme, miksi vieraat ihmiset puhuu hassusti, miksi on erilainen hajumaailma, mutta kiva ettei toppahaalareita tarvita.
Olemme saaneet paljon huomiota lenkeillä, bostoninterrieri on harvinainen täälläkin, varsinkin fleecehaalareissaan tai villapaidoissaan.
Ystäväni ovat ottaneet koirat paremmin kuin hyvin vastaan ja hoitoapua saan tarvittaessa, pojat pääsivät koiraosteopatia kurssille mallikappaleiksi ja pidempinä koulupäivinä he pääsevat yliopistolle minun kanssani. Olen erittäin onnekas että koulumme on pieni yliopisto, keskellä vihreitä maalaismaisemia, tunnelma on kotoisa ja koirilla aina rapsuttajia.
Elämä täällä sujuu siis hyvinkin mallikkaasti ja kesällä pojat matkaavat kanssani Suomeen töihin pariksi kuukaudeksi, jää nähtäväksi millainen seikkailu se tulee olemaan! Ei voi olla kuin äärettömän kiitollinen ihmisille jotka ovat tsempanneet matkan varrella
unelmani tavoittelemisessa ja luoneet uskoa että kaikki kääntyy parhain päin, ilman heidän apuaan ei tämä olisi toteutunut!
Haasteet on tehty ratkaistavaksi ja voitettaviksi!
Kuonolaisten kuulumisia 29/06/2015
30 kesäkuun, 2015 at 15:04
Hienoa että kaikki meni lopult hyvin!
2 heinäkuun, 2015 at 19:39
Huh mikä logistinen operaatio! Hienoa että kaikki järjestyi lopulta. Bostonit ovat sopeutuvaisia:)
Mekin tapasimme Frankin ja Rutun syksyllä kun olivat vielä Heinolassa ja kävimme yhdessä metsäreissulla. Varmaan on ihan erilainen ympäristö!
26 syyskuun, 2015 at 18:32
Odottelen maailmanmatkaajien matkakertomuksia osa 2: paluu Suomesta Englantiin pitkän Suomi-kesän jälkeen junalla halki pakolaisia kuohuvaa Euroopan ! ☺
26 syyskuun, 2015 at 18:32
Odottelen maailmanmatkaajien matkakertomuksia osa 2: paluu Suomesta Englantiin pitkän Suomi-kesän jälkeen junalla halki pakolaisia kuohuvaa Euroopan ! ☺
26 syyskuun, 2015 at 22:41
Hienoa tekstia oli mukavaa lukea, jatkoa odotellessa.Myös oli mukavaa käydä viime helmikuussa siellä sun tykönä vierailulla ja nähdä se mikä on sun elämää siellä.